PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002

Vuosiluokat 1–2

OPETUSHALLITUS 2002

12 § Uskonto

Uskonnon opetuksen keskeisenä tehtävänä on tarjota oppilaille tietoja, taitoja ja kokemuksia, joiden pohjalta hän rakentaa omaa kulttuuri- identiteettiään ja hahmottaa uskontojen merkitystä ympäristössään. Kaikissa uskontoaineissa perehdytään suomalaiseen katsomusperinteeseen ja uskonnollisiin arvoihin huoltajien tunnustuksen mukaisesti. Tietorakenteiden rikastuttamisen lisäksi tavoitteena on, että oppilaan elämänhallintataidot lisääntyvät. Hän ymmärtää ihmisten keskinäisen kunnioituksen ja yhteistoiminnan edellyttämää eettistä perustaa ja tuntee itsensä arvokkaaksi. Opetuksen tavoitealueet ovat:

• omaan uskontoon ja sen vaikutuksiin perehtyminen

• muihin lähiympäristön uskontoihin tutustuminen

• suomalaiseen katsomusperinteeseen, esimerkiksi eri juhlapyhiin, tutustuminen

• eettisyyteen kasvaminen ja terveen itsetunnon kehittyminen.

Näitä tavoitealueita painotetaan uskontoaineen oman luonteen mukaisesti.

Ortodoksinen uskonto

Tavoitteet

Tavoitteena on, että

• oppilaan ortodoksinen identiteetti vahvistuu ortodoksiseen kirkkovuoteen, sakramentteihin, ortodoksisen kristillisyyden peruskäsitteisiin ja oman seurakunnan toimintaan tutustumalla

• oppilas pohtii elämästä nousevia eettisiä kysymyksiä

• oppilas tutustuu Jeesuksen elämän pääkohtiin

• oppilas tutustuu muihin kirkkoihin ja lähiympäristön uskontoihin.

Keskeiset sisällöt

Uskonnon opetus toteutetaan yleensä teemakokonaisuuksina, joissa otetaan huomioon oppilaan elämäntilanteet. Kaikkien aiheiden käsittelyssä otetaan huomioon lähimmäisyyden periaate. Oppilasta autetaan ymmärtämään Raamatun maailmaa ja sen ajan historiaa.

Ortodoksinen perheeni

• tutustutaan ortodoksiseen kirkolliseen perinteeseen perheessä: esimerkiksi ikoni, ristinmerkki, ruoka- ja iltarukoukset, kaste ja nimenanto sekä kodin siunaaminen

• annetaan oppilaalle mahdollisuus tutustua oman perheen ja lähiympäristön muihin kristillisiin kirkkoihin ja uskontoihin.

Oma seurakuntani

• tutustutaan oman seurakunnan toimintamuotoihin, erityisesti jumalanpalveluksiin, kirkkomusiikkiin ja seurakunnan lapsityöhön

• tarkastellaan kirkkoa rakennuksena sekä pyhänä paikkana.

Jeesuksen elämää

• käydään läpi niitä Jeesuksen elämän pääkohtia, jotka eivät tule esille suurten juhlien yhteydessä

• käsitellään elämää Jeesuksen ajan Palestiinassa.

Paastoperinne

• käsitellään ortodoksisen ihmiskuvan pohjalta paastoon liittyviä eettisiä kysymyksiä, kuten anteeksipyytämistä ja -antamista, ystävyyttä, lähimmäisyyttä ja diakoniatyötä sekä ehtoollista ja katumuksen

sakramenttia.

Kirkkovuoden juhlat

• tutustutaan ortodoksisten suurten juhlien perinteeseen ja tapoihin.

 

Evankelisluterilainen uskonto

Tavoitteet

Oppilas

• tutustuu kristinuskon perusteisiin ja evankelisluterilaisen kirkon toimintaan lähiympäristössään. Hän tutustuu kirkkovuoden juhliin, perhejuhliin ja seurakunnan työmuotoihin

• tutustuu muihin kirkkoihin ja uskontoihin arkikokemuksiensa ja lähiympäristön tarjoamien konkreettisten esimerkkien avulla

• pohtii oikeaan ja väärään liittyviä kysymyksiä ja soveltaa oppimaansa arkipäivän eri tilanteissa

• tutustuu Raamatun kertomuksiin.

Keskeiset sisällöt

Uskonnon opetus toteutetaan yleensä teemakokonaisuuksina, joissa otetaan huomioon oppilaan elämäntilanteet. Kaikkien aiheiden käsittelyssä otetaan huomioon lähimmäisyyden periaate. Oppilasta autetaan ymmärtämään Raamatun maailmaa ja ajan historiaa.

Luottamus ja turvallisuus

• käsitellään oppilaiden kokemuksista ja elämäntilanteista nousevia elämään ja kuolemaan liittyviä asioita. Tutustutaan Raamatun kertomuksiin ja Jeesuksen opetuksiin Jumalan huolenpidosta.

Arvokas ja ainutlaatuinen elämä

• tuetaan oppilaiden eettisyyden ja vastuullisuuden kasvua. Keskeisiä aihealueita ovat elämän ja luonnon kunnioitus, oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus ja valintojen tekeminen

• käsitellään teemaan liittyviä Raamatun kertomuksia

• suvaitsevaisuuteen kuuluu myös tutustuminen muihin kirkkoihin ja uskontoihin, jotka liittyvät oppilaiden elämään

• painotetaan kristillisessä etiikassa keskeistä kultaisen säännön periaatetta, jonka mukaan ihmisen tulee kohdella toista niin kuin hän toivoo itseään kohdeltavan.

Minun juureni

• pohditaan perheen ja suvun arvoja ja perinteitä

• tutustutaan seurakunnan keskeisimpiin toimintamuotoihin, jotka koskettavat oppilasta. Tällaisia ovat jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset sekä kristillinen palvelu eli diakonia.

Kirkkovuoden juhlat

• tutustutaan kalenteri- ja kirkkovuoden juhliin sekä siihen, miten ja miksi niitä vietetään

• juhliin valmistautumisen ja vieton yhteydessä tarkastellaan juhlien kristillisiä sisältöjä ja eettistä merkitystä sekä niihin liittyviä tapoja.

Lähde: PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002 Vuosiluokat 1–2, OPETUSHALLITUS 2002, 29-31.