Lausunto lukion ortodoksisen uskonnon opetussuunnitelmasta

TIIVISTELMÄ

Lukion ortodoksisen uskonnon opetussuunnitelma ei esitetyssä muodossa vastaa opetukselle asetettuja tavoitteita koska:

Suomen ortodoksista kirkkoa ja liturgiikkaa ei käsitellä pakollisten kurssien oppisisällöissä.

(9.4.2003)

Opetushallitus on pyytänyt Joensuun yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitokselta lausuntoa 12.2.2003 ilmestyneestä lukion opetussuunnitelmien perusteiden luonnoksesta. Aineesta riippumatta tässä tehtävässä lausunnon antaja asetetaan lähinnä toteavan tehtävän eteen. Yleensä hänellä ei ole mitään tietoa tai dokumentointia niistä argumenteista ja perusteista, joiden pohjalta on päädytty nyt esitettyyn, olemukseltaan jo melko normatiivisen opetussuunnitelman luonnokseen. Monessa tapauksessa on myös ilmeistä, että ko. suunnitelmatyö ei perustu millään tavoin aidolle asiantuntijapohjaiselle dialogille, jota se parhaimmillaan voisi olla suomalaisen koululaitoksen ja opetustyön kehittämiseksi.

Lausuntopyyntö kohdistuu opetussuunnitelmaan, ei tuntijakoon, mutta koska viimeksi mainitulla on opetussuunnitelmaa keskeisesti ohjaava luonne, on tässä yhteydessä esitettävä myös siihen kohdistuvaa arviointia.

Lukion uskonnon ja elämänkatsomustiedon tuntijaoksi esitetään kolmea pakollista ja kahta valinnaista kurssia. Tätä on pidettävä periaatteessa kohtuullisena lähtökohtana, mutta näyttää nostavan selkeästi ja aidosti vaikuttavan asian kahden tärkeän oppisisällön osalta.

Ilmeisestä on, että tuntikehyksen rajallisuus on tukenut opetussuunnitelman laatijaa opetussisältöjen valinnassa. Suomen ortodoksista kirkkoa käsittelevää oppisisältöä ei enää ole pakollisten kurssien yhteydessä. Tämä seikka on hämmästyttävä puute. Lukio-opetukselle asetettu yleissivistävyyden periaate ja erityisesti lukio-opetuksen jatko-opiskelukelpoisuuden antamat valmiudet heikentyvät. Kyseisen sisällön poisjättäminen heikentää esimerkiksi luokanopettajiksi - tai aineenopettajiksi hakeutuvien kouluttautumisvalmiuksia teologikoulutuksesta puhumattakaan.

Koulutukseen hakeutuvalla tulevalla opettajalla pitää olla riittävä sivistystaso jo koulutukseen tulleessaan, eikä niin että hän joutuu sitä perusoppiaineksen osalta koulutuksessa täydentämään puutteellisesta yleissivistävästä koulutuksesta johtuen. Näinhän on myös koulun muissa oppiaineissa. Tuleeko jatkossa yliopisto-opetuksen tehtäväksi korjata alemman opetusasteen puutteita?

Vieraiden uskontojen kurssi ei myöskään ole mukana pakollisissa kursseissa. Niin sitä, kuin Suomen ortodoksista kirkkoa käsittelevää kurssia tarjotaan syventävissä kursseissa. Koulukohtaisesti ortodoksioppilaita on usein vähän. Näin ollen syventävien kurssien tarjoaminen ja varsinkin järjestäminen on pikemmin kyseenalaista kuin taattua.

Tämän vuoksi pakollisten kurssien määrää olisi lisättävä yhdellä ja muita pakollisia kursseja muokattava jäljempänä esittäviin perusteluin, jotta kaikilla ortodoksista uskontoa opiskelevilla lukiolaisilla olisi tasavertainen opiskelumahdollisuus.

Jos lukion katsomusaineiden opetusta haluttaisiin kehittää aidosti, mm. maailmanuskontojen kurssi on tehtävä pakolliseksi tuntikehystä laajentamalla. Tulevaisuudessa maailmanuskontojen tuntemuksen merkitys monikulttuuristuvassa suomalaisessa yhteiskunnassa ja nykyisessä globalisaatiokehityksessä tulee entisestäänkin vain korostumaan.

Suomen ortodoksista kirkkoa käsittelevän oppisisällön ja maailmanuskontojen kurssin puuttuessa lukio-opetus ei täytä yleissivistävälle koulutukselle asetettua tehtävää. Tässä kyseenalaistuvat selkeästi ortodoksisen oppilaiden opetuksen saamiseen liittyvä tasavertaisuusasema ja oikeus oman uskonnon opetuksen saamiseen.

Lukion ortodoksisen uskonnonopetuksen opetussuunnitelma noudattaa rakenteeltaan vastaavaa luterilaista opetussuunnitelmaa, joka seikkana ei voi olla heikentämättä tiettyjä ortodoksisen uskonnonopetuksen osa-alueita. Niistä keskeisimmäksi nousee selkeä puute siltä osin, mitä opetussuunnitelman perusteissa todetaan uskonnonopetuksen tehtävästä, joka on mm. ”perehdyttäminen omaan uskontoonsa, sen kulttuuriperintöön ja uskonnosta nousevaan eettiseen ajatteluun.”

Muilta kuin jäljempänä esitettäviltä osin ja perusteluin lukion pakolliset ja valinnaiset kurssit voidaan katsoa täyttävän nuorten lukiokoulutukselle asetettua tehtävää ja tavoitteita.

Lukion ortodoksisen uskonnon pakollisissa kursseissa ei opetussuunnitelman luonnoksen mukaan käsitellä Suomen ortodoksista kirkkoa millään tavoin. Tämän vuoksi opetukselle asetettuja tavoitteita ei tulla myöskään opetuksessa saavuttamaan.

Erityisesti kyse on siitä, että oppilas saa varsin puutteelliset, jos ollenkaan, tiedot oman uskontonsa kulttuuriperinnöstä, koska opetussuunnitelmaan ei sisällytetä opiskelua omasta kirkosta. Tämän suuntainen opetussuunnitelman kurssijaon laatiminen ei ole oman uskonnon mukaista opetusta ja siksi pakolliseksi kurssiksi, tai osaksi sitä, on ortodoksisen identiteetin mukaisesti ja sen tukemiseksi sijoitettava Suomen ortodoksista kirkkoa käsittelevä kokonaisuus eikä kuten nyt :”lännet kirkot”. Niitä voidaan tarkastella idän ja lännen kirkon eron yhteydessä.

Kirkkohistorian kurssin tavoitteissa mainitaan mm. että ”oppilas ymmärtää oman kirkkonsa muotoutumisen historian kulussa” tai ”että näkee oman uskonnollisen perinteensä osana historiallista ketjua.” Miten hän voi nämä ”ymmärtää tai nähdä”, jos hän ei tiedä omasta kirkosta tai sen vaiheista mitään? Myös ns. uskontoihin liittyvän kulttuurisen lukutaidon kehittäminen jää arvailujen varaan, jos oppilas ei ensin tunnista omaa kirkkoaan ei ainoastaan opillisesti, vaan myös institutionaalisesti. Oletettavaa on, että käsitteellä ”oma kirkko” tässä yhteydessä tarkoitetaan Suomen ortodoksista kirkkoa.

Luettelematta tässä yhteydessä esitettyjä lukion ortodoksisen uskonnonopetuksen tavoitteita uudelleen, mutta niihin viitaten, on yksiselitteisen ilmiselvää, että lukion osalta ortodoksinen uskonnonopetus ei voi saavuttaa opetukselle asetettuja tavoitteita, koska kurssien sisältöaines ei tue kaikilta osin tuon tavoitteiston saavuttamista.

Ortodoksinen identiteetti rakentuu itsetuntemusta kehittävälle, ei yleiskristilliselle opetukselle. Suomen ortodoksisen kirkon asioita käsittelevän oppisisällön poisjättäminen näyttää perustuvan viimeksi mainitulle arvopohjalle. Edellä esitetty pätee myös niihin seikkoihin, joita on asetettu opetuksen arvioinnin kohteeksi kunkin kurssin osalta.

Myös etiikan tavoitteissa mainitaan, että oppilaan tulisi ”ymmärtää, että eri maiden ortodoksiset kirkot voivat päätyä erilaisiin eettisiin tulkintoihin. ” Opetuksessa on mahdotonta herättää oppilaissa mitään tämän suuntaista ymmärrystä, jos heillä ei ole aineksia siitä, mitä taustaa vasten tällainen ymmärrys mahdollisesti perustuisi. UO1 kurssin sisältöjä on muokattava siten, että siellä on tilaa Suomen ortodoksisen kirkon aiheiden käsittelylle, joka on vähintään 1/3 kurssikokonaisuudesta.

Kokonaisuuden poisjättämistä saatetaan perustella mm. sillä, että aihetta käsitellään perusopetuksen luokkien 7-9 aikana. Peruste on lähtökohdiltaan varsin keinotekoinen, koska yläkoulun aikana opetetaan yhtä hyvin myös raamattutietoa ja etiikkaa. Miksi niitä ei vähennetä lukio-opetuksessa? Toisaalta on myös esitetty, että opettajien mielestä on ollut vaikea opettaa yhdellä kurssilla (Ortodoksisen kirkon vaiheet) kahden kurssin tietomäärä. Tästä ei ole ollut kyse aiemmassakaan opetussuunnitelmassa (Lukion opetussuunnitelman perusteet 1994). Tosin silloisen ajan hengen mukaisesti se laadittiin luonteeltaan vähemmän normittavaksi ja tästä johtuen opettajat ovat ehkä tulkinneet asian edellä kuvatulla tavalla.

Nyt laadittava suunnitelma voidaan laatia siten, että se ohjaa opettajan työn normittavan selkeästi, jos oppisisällöt nähdään sen arvoisiksi.

Kurssin tavoitteissa mainitaan, että oppilas opetuksen jälkeen ”tuntee ortodoksisen ihmiskuvan ja etiikan perusteet sekä ymmärtää, kuinka näiden pohjalta kirkko voi muodostaa eettisiä kannanottoja uusiin esille tuleviin kysymyksiin”.

Tämän tavoitteen saavuttamisessa ja varsinkin ortodoksisen kirkon eettisten perusteiden ymmärtämisessä tulee olemaan vakava ja perustavaa laatua oleva puute, joka estää em. tavoitteen saavuttamisen, ellei opetuksessa oteta huomion kirkon isien opetuksellista ja vahvaa perinnettä eli patristiikkaa.

Patristiikka tarkoittaa kaikkea sitä, mitä kirkon pyhät ja isät ovat lausuneet ja opettaneet ortodoksisesta kirkosta ja miten he ovat ymmärtäneet ortodoksisen kirkon opetuksen kautta vuosituhanten. Tämän, jos minkä alueen tuntemus antaa syvyyttä ja ymmärrystä kirkon eettisille perusteille, opetukselle ja tavoitteessa esitetylle pohjalle ymmärtää se, miten kirkko muodostaa eettisiä kannanottoja uusissa kysymyksissä. [Kyseisessä tekstikohdassa parempi ilmaisu olisi /.../ kuinka kirkko näiden perusteella voi /…/.]

Ortodoksisen kirkon perinteen ja identiteetin kannalta yksi keskeinen osa-alue on nyt viimeistään saatava myös oppisisältöihin niin selkeästi, että se aikanaan ohjaa myös oppimateriaalin laatijaa. Kirkkoisiä tarkasteleva kokonaisuus sopii erinomaisesti juuri etiikan opetuksen yhteyteen. Se tukee myös tavoitetta ”ymmärtää, että eri maiden ortodoksiset kirkot voivat päätyä erilaisiin eettisiin tulkintoihin”, koska eri ortodoksiskirkoissa suhde isien perintöön on vaihteleva.

Tavoitteiden mukaan oppilaan tulisi mm. ”ymmärtää eri Raamatun kirjojen merkityksen tämän päivän kristinuskolle ja erityisesti ortodoksiselle kirkolle sekä Raamatun merkityksen etiikan muotoutumisessa.”

Koska eri kristilliset kirkot perustavat opetuksessa toisistaan poikkeaville raamattunäkemyksille, ei tavoitteen mukaista ”ymmärrystä” voida saavuttaa ellei opetukseen sisällytetä myös Raamatun tutkimusta ja tulkintaa eri opillisten perinteiden näkökulmista ortodoksisesta raamatuntulkinnasta puhumattakaan.

Raamattukurssin keskeiset sisällöt perustuvat Raamattuopetuksen liian kapeaan lähtökohtaan, joka ei kaikilta osin ole se ”ortodoksinen” näkemys.

Tämä kurssi tulee Ortodoksinen Suomi – kurssin tilalle. Kurssilla käsitellään ikonitaidetta, kirkkomusiikkia, arkkitehtuuria, kirjallisuutta (esim. hagiografiat, romaanikirjallisuus), kuvataiteita, elokuvaa, ruokaperinnettä jne., joita ortodoksinen perinne on rikastuttanut. Kurssin sisällöt valitaan oppilaiden mielenkiinnon ja/ tai opettajan aiheeseen liittyvän erityisosaamisen perusteella keskittyen johonkin/ joihinkin kulttuurin osa-alueeseen.

Ensimmäinen vaihtoehto on tehdä tilaa ko. oppisisällölle kirjoittamalla lukion opetussuunnitelma uudestaan siten, että Raamattutietoa levitetään uskonopin ja etiikan kurssille. Tätä tukee jo itse Raamattutiedon kurssissakin esitetty tavoite mm. siitä, että Raamattua tulee tarkastella myös etiikan muotoutumisessa. Raamattu ei ole vieras lähde dogmatiikallekaan. Tämä tarkastelutapa olisi myös didaktisesti ortodoksinen. Se tukisi ns. holistista eli ortodoksisen kirkon opetusnäkemykseen perustuvaa kokonaisvaltaista opetusta. Siinä asioita, tässä tapauksessa oppisisältöjä, tarkastellaan teologian eri osa-alueita integroiden.

Toinen vaihtoehto on tarkastella perusopetuksen ja nuorison lukio-opetuksen opetussuunnitelmia ei erillisinä, vaan enemmänkin toisiaan tukevina kokonaisuuksina. Lyhyesti: perusopetus antaa yläkoulussa Raamattutiedosta, etiikasta, maailmanuskonnoista ja kirkkohistoriasta perustiedot, joille lukio-opetus pohjaa ja joista se jatkaa eteenpäin. Täten vältyttäisiin myös siltä opetusta joiltakin osin vaivaasta didaktisesta teletappimaisuudesta, jonka mukaan monet asiat toistuvat siirryttäessä kouluasteelta toiselle.

Kolmatta vaihtoehtoa, itsenäistä pakollista kurssia, ei ole nykyisen tuntijaon vallitessa.

Ensimmäisen ja toisen vaihtoehdon kautta tilaa saataisiin Suomen ortodoksien kirkon tarkastelulle vähintään ½- kurssia. Jos nämä vaihtoehdot eivät ole jostain syystä ole aukikirjoitettavissa, on tila joka tapauksessa tehtävä sitten itse UO1 – kurssin sisältä.

Vaihtoehdot ovat haasteellisia, mutta eivät mahdottomia opetussuunnitelman kirjoittajalle. Riippuu siitä, minkä arvoiseksi opetuksen, sen suunnitelmien ja sisältöjen kehittäminen halutaan nähdä ortodoksisen kirkon opetustyössä.